Etunimet väestörekisteri

Etunimien lukumäärissä ovat mukana kaikki Väestötietojärjestelmään tallennetut voimassaolevat etunimet sekä kuolleiden henkilöiden osalta kuolinhetkellä. Vanhimmat nimitiedot ulottuvat jopa 1800-luvulle. Väestötietojärjestelmä sisältää myös harvinaisia, esimerkiksi ulkomaista alkuperää olevia etunimiä, joita ei.

Etunimet väestörekisteri

Suosituimmat etunimet vuosikymmenittäin 17. Etunimien lukumäärissä ovat mukana kaikki väestötietojärjestelmään merkityt, myös kuolleet, henkilöt. Nimipäiväkalenterista puolestaan löydät kaikki virallista nimipäivää viettävät nimet.

Väestörekisterikeskus nimi -palvelu on kuitenkin mahtava apuväline, kun. Olemme koonneet sivustolle yli 4000 Suomalaista tyttöjen ja poikien etunimeä. Sivultamme löydät harvinaiset nimet joita löytyy väestörekisteristä ainostaan. Kokoelma etunimistä joita on väestörekisterin nimipalvelun mukaan noin 1–100kpl.

Etunimet väestörekisteri

Vaikka nimi löytyy väestörekisteristä se ei tarkoita sitä että se nimi edelleen. Venlan jälkeen suosituimmat tyttöjen ensimmäiset etunimet olivat viime. Lähde: Väestörekisterikeskus, Ajankohtaista 15.

Heitä on Väestörekisterissä tällä hetkellä 233 kappaletta. Vuonna 2013 yleisimmät tyttöjen nimet olivat Emma, Aino ja Aada ja poikien Onni,. Emma ja Onni ovat vuonna 2013 syntyneiden lasten suosituimmat etunimet. Emman sai ensimmäiseksi nimekseen 445 tyttöä ja Onni annettiin.

Etunimet väestörekisteri

Etunimistä on muodostettu erilliset miesten ja naisten nimiä koskevat luettelot, joista. Sen sijaan lautakunta hyväksyi nimet Sipuliina (tyttö) ja Karhu (poika). Väestörekisteri ei julkaise entiseen tapaan tarkkoja.

Lapsen vanhemmat ilmoittavat lapselle annettavat nimet joko kastavalle. Tälle sivulle keräämme vanhoja etunimiä, joita nykyinen Suomen Väestörekisteri ei tunne. Väestörekisteri luotiin vuonna 1964, eikä siihen. Suku- ja etunimet (kutsumanimi alleviivataan). Lapsen huoltajien on ilmoitettava lapsen nimet ja äidinkieli väestötietojärjestelmään kahden kuukauden kuluessa lapsen syntymästä. Suosituimmat suomenkielisten lasten etunimet. Suosituimmat ruotsinkielisten lasten etunimet. Väestörekisterikeskuksen mukaan suosituimmat nimet ovat edelleen melko.

Väestörekisterin nimipalvelun mukaan vain. VÄESTÖREKISTERIKESKUS PL 123 (Lintulahdenkuja 4) 00531. Maria ja Juhani ovat Suomen suosituimmat etunimet. Tietosuojasyistä VRK:n aineistossa ei ole nimiä, joita on väestörekisterissä alle 50.